torstai 29. heinäkuuta 2010

Vihdoinkin

 


22.7.2010 klo.00.16

 


Vihdoinkin hän on täällä. Ihana pikku-ukko, kuten isoveli sanoo. Vauva suostui siis syntymään pitemmän kaavan kautta raskausviikolla 42+3. Kalvojen puhkaisu, mieletön määrä oksitosiinia ja 11 tuntia ja 46 minuuttia - tämäkään ei saanut poikaa maailmaan. Vaan poika syntyi kiireellisellä sektiolla. Painoa 4230g ja pituutta 52,5cm.

 


Kotona on mennyt hyvin. Isoveli tykkää vauvasta ja mitään suurempaa uhmaa vauvasta johtuen ei ole vielä toistaseksi havaittavissa, saa nähä mitä tulevat viikot tuovat tullessaan...
Posted by Picasa

torstai 15. heinäkuuta 2010

Huutistelua ku ei muutakaan tapahu

 


Kaapit on siivottu.
Pariin kertaan.
Vastaan tulevia, ei tarvittavia lisätty huutikseen.
Monennäköstä.
Sivupalkissa on linkki, jos kiinnostaa :)
Posted by Picasa

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

IHAN TOTTA?!

- Ei sinne yksikään ole jäänyt.

Jep. Ei varmaan niin, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että alan oleen jo aika kypsä odottelemaan. Toki olen onnellinen siitä edelleen, että oma vointi on suhteellisen hyvä ja vauva voi hyvin. Mutta silti.

Ensinnäkin tää norsuna olo- alkais jo riittämään. Tahtois pystyä tekemään kaikkia juttuja ihan normaalisti, eikä niin että mahaa saa vartin tällätä, että keksii asennon, jossa voi esim. tiskata. Tokihan mulla voi myös olla vaan ihan hemmetin lyhyet käet.

Toisekseen en jaksais yhtään kyselyä siitä, että miltä nyt tuntuu tai että tuntuuko jossain jotain. Ja paras on juurikin se, että "noh, millos se syntyy?" Ei kiitos näitä enää, eiköhän me ilmoteta sitten kun vauva syntyy. Vaikka yksi päivä jo kerkesin manata miehelle, että jätetään ilmottamatta.

Kolmanneksi surettaa ihan hirveästi Aatun puolesta. Joudun niin usein sanomaan ei, koska en vaan pysty tai jaksa tehdä jotain, mitä Aatu haluais. Tänään aamulla selosti niin onnellisena, että tänään mennään vesipuistoon. Serkut oli menossa ja Aatu jotenkin oli sitten ymmärtänyt, että hänkin pääsee. Kyllä oli lähellä, etten lähteny raahaamaan tätä mahaa tuonne kuumuuteen ja siihen ihmispaljouteen, joka siellä taatusti olisi ollut.

Tule jo kotiin vauva!

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Niinpä....yhtä odottelua



Nyt vasta huomasin, että kahden edellisen bloggauksen molemmat otsikot viittasivat odotteluun - sitähän tämä tottavie on. Vaikka toisaalta eihän mulla mitään hätää oo, kun oma olo on kuitenkin suhteellisen ok ja ei tarvitse kaksin tuon uhmiksen kanssa olla kotosalla. Omaa luonnetta vastaan vaan sotii se, että vaikka päivisin tuleekin tehtyä yhtä sun toista, niin iltasin tuntuu kuitenkin että oon koko päivän maannu sohvalla ja mies pojan kanssa käy raportoimassa, mitä kaikkea kivaa ovat tehneet.
Täytyy siis vaan tyytyä tähän odottavan äidin kohtaloon ja koittaa tehä sen mitä jaksaa, että saa vähän oman olonsa paremmaksi, eikä vallan masennu tähän toimettomuuteen. Kun oikeastaanhan kaikki on paremmin kuin hyvin.


Muutama sellainen erittäin vastahakoinen työ odottaa tekijäänsä ja nythän ne olisi hyvä tehdä poies alta - kun vaan oikeasti viittis. Mikähän siinä on, että erityisesti joidenkin hommien aloittaminen on tosi epämiellyttävää, vaikkei ne sitten loppujen lopuksi niin karmeita oliskaan. Nyt olis myös hyvä aika naputella jotain tuonne huutiksenkin puolelle.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Odottelua



Täällä siis ollaan yhä edelleen yhdessä koossa.
Meinasin kirjottaa, että aika matelee, mutta ei se kyllä niinkään mene.
Päivät menee nopeasti eteenpäin, MUTTA menetän hermoni, kun oikein mitään ei voi enää
tehdä tämän mahan kanssa. Tämä toimettomuus ahdistaa.

Ilmat on kyllä olleet mahtavat. Ajoittain on kyllä hieman ahdistanut lämpö, mutta
koitan olla valittamatta, kun näin hienot kesäiset ilmat kerran on! Päivisin muutaman kerran kylmä suihku ja yöllä ylimääränen puhallin, niillä pärjää.





Jotain ohjelmaa kun piti järjestää itselleen tällekin päivälle, niin keksein hakea mansikat. Perkkasin ja pakastin 10 kiloa mansikoita, tosin osa ei kerenny pakkaseen asti :D Mutta nyt on sitten tämäkin homma hoidossa onneksi.
Mitähän sitä sitten huomiselle keksis...