sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

 Se on vihdoin valmis.
Tai ehkä vihdoin on väärä sanavalinta,
koska nopeesti se siihen ilmesty kun aloittamaan 
päästiin. Siksi varmaan tuntui hitaalta
kun jo viime kesänä sitä siihen suunniteltiin
ja nyt pitkin kevättä piirrettiin suunnitelmia
ja koitettiin tehdä päätöksiä, ennen 
kaikkea koitettiin olla samaa mieltä :D
 Suurin KIITOS tästä kuuluu isälleni,
joka jaksoi kuunnella meidän jatkuvasti 
muuttuvia suunnitelmia ja uhrasi paljon 
aikaansa ja terveyttänsäkin siihen, että
meillä on nyt ihana terassi!!!
Toivottavasti tämä citypappakin kerkeää tänä 
kesänä sen verran tänne maalle, että
kerkeää nauttimaan työnsä tuloksista.
 Täysin valmista ei vielä ole. 
Terassin sivulaudat puuttuu sekä portaat.
Otin kuitenkin toiveesta muutaman kuvan 
jo nyt. Niilokin kerkesi korkkaamaan
uuden terasssin jo yhden otsamustelman 
verran.
Tällä viikolla on siis oltu ulkona ja 
oltu ulkona. Lopputuloksena mun selkä
on niin palanut, etten viime yönä paljoa nukkunut...
Tuntuu, että liike kuin liike kirraa selkä-
nahassa...Ehkäpä tämä tästä...
Kun suurimmat palovammat on selätetty
taidan käydä hankkimassa uudelle terassille
jonkinmoisen auringonottotuolin...
jos siihen joskus joutais lösähtää
ja paistaahan tuo onneksi ilta-aurinkokin tuohon
terassille :D

2 kommenttia:

Jane kirjoitti...

Ihanalta näyttää!! Täytyy tulla pian testaamaan, kun viime viikolla ei ehditty :)

Tiinu kirjoitti...

Jane,
ehdottomasti tuutte!!! Tuosta kun pystyy hyvin seuraileen hiekkalaatikon ja kiikun... Jos sais vaikka rauhassa hetken istahtaa ja päivittää kuulumiset! Kun on vielä niin hienoja ilmojakin lupaillut!!