perjantai 29. heinäkuuta 2011


Oman kasvimaan porkkanat ovat jo ihan hyvänkokoisia.
Tänään myös tajusin, mihin porkkanat kasvimaalta 
viime päivinä ovat kadonneet.
Seurasin Aatun hiekkalaatikkoleikkejä,
muutaman minuutin välein poika juoksi 
kasvimaalle hakemaan porkkanaa,
pyyhkäisiä porkkanaa pihanurmeen pari kertaa
ja marssi porkkana suussa hiekkalaatikolle..
Enpä ois meidän pikkutarkasta herrasta
uskonut, että hieman multanen porkkana 
uppoaa noin vain ... 

 Heinäkuun ajan lähes kaikki salaatitkin
on saatu omalta kasvimaalta, toinen 
kierros salaattien kanssa on jo menossa.

Herneitäkin meillä oli, mutta ne syötiin suoraan 
kasvimaalta, ensi vuonna enemmän sitten niitäkin.

Kirsikkatomaatteja mulla on kolme parvekkeella.
Kolme on hyvä määrä, kun nämäkin (kuten viimekesäisetkin)
yksilöt tuottavat aika huikeita määriä tomaatteja ja aikalailla 
pelkästään oman sadon varassa on menty. Muutaman tomaatin
olen kaupasta silloin tällöin ostanut.

Kesäkurpitsakin alkaa olla syötävää, aika
hitaasti tuolla parvekkeella on kasvanut,
kaipais varmaan vielä trooppisempaa ilmastoa :D

Mutta on se ihana tehdä salaattia, kun saa todellakin tuoreet
salaatit, sipulit ja tomaatit raaka-aineiksi.
NAM!

2 kommenttia:

S kirjoitti...

Ihana porkkanavaras ♥

Ellivelli kirjoitti...

Nam!