torstai 2. joulukuuta 2010

2.12.2010

Joululahjat.
Kuten jo aikasemin kirjoittelinkin,
tänä vuonna koitetaan minimoida lahjojen määrä.

Osan aikuisporukan kesken on sovittu,
ettei lahjoja osteta kuin lapsille.
Ja ne lahjat mitä aikuisille hankitaan ovat
suurimmaksi osaksi itsetehtyä ja
hyvän mielen joululahjoja.

Lapsille olen myös tehnyt/tulen tekemään
osan itse ja ne mitkä hankitaan,
pyrin ostamaan puisia yms. kestävää.

Tavoitteena siis krääsätön joulu ;)

Tarkoituksena on myös koittaa paketoinnissa käyttää
materiaaleja, jotka olisi kierrätettyjä tai että
lahjan saaja voisi käyttää sitä uudelleen.

Lahjahankinnat ovat vielä aika vaiheessa.
Niistä, jotka on tarkoitus tehdä, on noin
kolmasosa valmiina.
Ostolahjoista puuttuu enää muutama ja nekin
on valmiiksi harkittuina, muuta kuin saisi kaupasta
haettua.

Täytyy toivoa, että lähipäivinä saisi keskittyä
jonkin verran näihin lahjojen tekoon.
Tänään oli suunnitelmissa saada niitä vähän
eteenpäin, mutta paikalla olikin sitten liian
monta auttavaa kättä.
Sitten ajattelin tekeväni jotain asioiden
etenemiseksi nyt illalla, mutta
Niilo päätti pitää seuraa äidille.
Ja nyt kun kello lähestyy ysiä
alkaa tuntua jo siltä, että olisin valmis
nukkumaan.
Voi kun Niilokin olisi....

1 kommentti:

Sari. kirjoitti...

Mukavaa krääsätöntä joulua sinnekin ♥ Meillä mennään samoilla linjoilla, paitsi että kummeja ja isovanhempia valistin, että vain yhdet lahjat per lapsi :)