torstai 3. kesäkuuta 2010

Kesäkerhoja ja takapihan ohjelmatarjontaa

 

 


Kesäkuun hyviä puolia on muun muassa se, että ulkokerhot alkaa. Aatu asuis siellä. Tosin heti näin alkuunsa tänään kävi niin ihmeellisesti, että toi meidän aamukukkuja nukkuikin sitten onnensa (kerhonsa) ohi ja heräsi vasta vähän ennen ysiä, joten ei kiiruhdettu enää kerhoon, koska isikin on tänään kotona. Suunnitelmissa onkin lähteä käväsemään kaupungilla katsomassa Simosaurusta, eiköhän sekin kelpaa :D

 

 


Monien kauhuksi meiän takaovelta näkymä on näiden kuvien kaltainen. Eli pohjoinen- etelä junanrata kulkee tuossa about reilun 50 metrin päässä. Ite tuota ei niinkään huomioi suuremmin. Normit junat ei jaksa kovinkaan paljon Aatua kiinnostaa enää, mutta kevään routavaurioiden jäljiltä jos minkäkinlaista konetta tuossa on korjaustöissä liikkunut ja niitä kyllä jaksaa seurailla :) Ihan hyvää ohjelmatarjontaa kaikenlaisia koneita rakastavalle kolmevuotiaalle.

Äiti puolestaan on kuin tuuliviiri. Tunnetila muuttuu useasti päivässä. Välillä ei jaksais välittää yhtään mistään mitään ja välillä stressaan ihan hirveesti kaikkea sitä, mitä on vielä tekemättä, mitä haluisin tehdä ennen vauvan syntymää. Miksei joku hyvähaltija vois tulla ja siivota koko talon katosta lattiaan mun apuna! Tuohon mielenvaihteluun liittyy myöskin se, että hetkittäin jaksan suunnitella loppukesää ja syksyä, välillä taas ei jaksa kiinnostaa pätkääkään.

Iltaisin usein ajatus onkin se, että miksi kukaan muu ei jaksa/kerkeä/halua keskittyä tähän syntyvään lapseen - onko se vain ja ainoastaan äidin tehtävä.

Onneksi kuitenkaan tämä aamu ei alkanut aikaisin ja kaikenlisäksi sain niin ihania uutisia heti aamusta, että niiden voimalla jaksaa taas <3
Posted by Picasa

2 kommenttia:

Rouva V kirjoitti...

Mun blogissa olisi jotakin juuri sinulle... ;)

LSBS kirjoitti...

Tuo onkin varmasti varsin jännää ohjelmaa!