perjantai 11. maaliskuuta 2011


Ulkoilua ja sisäilyä, molempia sopivassa 
suhteessa. Sitäpä se on viimeiset viikot
olleet. Auringosta nautittiin täysillä,
mutta tänään kerettiin nauttia 
myöskin räntäsateesta.
Sekin oli kivaa, 
vaihteeksi.
Ja kovasti kun uskon vanhankansan
sananlaskuun:
"uusi lumi on vanhan surma" tjs.,
niin eihän tämä voi tietää mitään muuta kuin sitä, 
että kevät lähestyy.



Meillä on vaihdettu aikataulua. 
Aatu menee samalla rytmillä yöt kuin 
aikaisemminkin eli n. kasin aikaan illalla
nukkumaan ja seitsemän aikoihin/jälkeen
aamulla ylös.
Niilo onkin sitten ihan oma lukunsa.
Ensimmäisen puoli vuotta Niilon sai nukkumaan
vasta joskus yhdentoista ja kahdentoista välillä, eli
meni nukkumaan meidän kanssa samaan aikaan, nyt
on valmis nukkumaan jo seitsemän jälkeen.
Vähän koitan kuitenkin venyttää sitä nukkumaan menoa, 
mutta yleensä on siis unessa jo ennen kasia.
Toki voisin laittaa Niilon vielä yksillä päikkäreille alkuillasta ja 
saisin sillä muutettua nukkumaanmenoa myöhäsempään,
mutta kun se "oma aika" illasta tuntuu nyt niin ihanalta!

Ongelma tässä aikasin nukkumaan menossa on siis se, 
että Niilo on myös sitten todella aikasin nousemassa ylös.
Neljän jälkeen ei enää kiinnostais nukkua, mutta arvatkaa
vaan kiinnostaisko äitiä...


2 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Meillä vähän samaa juttua neidin kanssa. Kasilta mennään nukkumaan ja neidin unet loppuu viimeistään seiskalta. Teillä kyllä loppuu todella aikaisin jos jo neljältä. Jaksamista sinne.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana aamuvirkku-Niilo! Mutta juu. Herätys neljältä ei houkuttele. Meillä kumpikin on alkanut heräämään 6.50. Jotenkin ne veivasi itsensä kesäaikaan jo hyvissä ajoin. Mulle kelpaisi vielä pidemmätkin unet, mutta olen ihan tyytyväinen nykytilanteeseen - kunhan toi pötkömpi oppii vihdoinkin konttaamaan, en usko että unista tulee enää mitään.

Hyvää viikonloppua!