perjantai 5. syyskuuta 2008
Pupu muutti kuistiin
Pupu muutti kuistiin. Tuo pajuhärveli oli ulkona, mutta kun en keksiny mitä siihen laittaa, niin toin sisälle. Nyt pupu saa asua siinä ainakin aluksi.
Lisäksi ostin seinälle puisen kyltin, joka vielä hakee paikkaansa. Alustava suunnitelma on eteisessä joko vessan tai työhuoneen oven päällä, tai sitten siinä välissä :D
tiistai 2. syyskuuta 2008
Kuistia ja eteistä
Tässä kuvia meidän kuistilta ja eteisestä, kovasti ne molemmat kaipaa jotain, mutta mitä? Ehdotuksia otetaan vastaan.
Omia suunnitelmia on, että eteisen kiinteälle penkille ostan paksumman patjan, joka sitten saa jonkun uuden päällisen, joka ei ole niin kesäinen kuin nykyinen.
Toinen suunnitelma on maalata eteisessä ainakin yksi seinä, tuo vaatekaapin puoleinen, maitokahvin väriseksi.
Mutta siis ideoita otetaan vastaan erittäin mielellään =)
Ulkovaatetusta
Ulkona ilma on aamuisin ollut jo aika viileä, joten äidillä oli hyvä syy (taas) sännätä vaateostoksille, niin ja olihan se Lindexin hyvä ale pakko hyödyntää. No, mukaan lähti muutama ei niin ulkovaatekin :D mutta hyödyllisiä kaikki toki. Jotenkin pojan vaatekaappi tyhjeni kovinkin kun siirryttiin taas isompiin vaatekokoihin.
Käytössä on vielä viime aikoina ollu 80cm vaatteet ja toki noista paidat vielä menee, mutta Aatulla on pituutta jo 86cm, joten housut pitää olla sen 92cm vaatteet suurimmaksi osaksi ovat taas aivan valtavan suuria. Vielä kuitenkin pitäisi hankkia ainakin lapasia tms. ja kengät.
lauantai 30. elokuuta 2008
Kangaskuutioita
Jokaiseen kuutioon leikkasin kuusi 30cmx30cm kangaspaloja. Osan paloista koristelin, osaa en. Koristelut tein ennen kokoamista. Kirjaimet ja kuviot tein kaksinkertaisista kuvista ja ompelin suoralla tikillä kiinni. Jotkin kohdat oli sen verran kimurantteja, että tein sitten puolestaa siksakilla, mutta niistä tuli ihan kiva ilme kuvioihin.
Ompelin kuution kasaan jättäen yhden reunan auki täyttöaukoksi. Sitten vain täytteet sisään jä täyttöaukon ompelin käsin kiinni. Reunoihin tein vielä koristetikkaukset käsin.
torstai 28. elokuuta 2008
lauantai 23. elokuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)