tiistai 23. helmikuuta 2010

Kyllä kai ne keväisetkin ilmat sieltä vielä tulee

 

 

 

 
Posted by Picasa


Kirjojen lukemista on jatkettu,
tänään ja eilen ulkona on kuitenkin pystynyt
jo suojasella paikalla olemaankin jonkin
verran.

Pojan suosikit kirjoissa ovat kaikki, josta lähtee jotain
ääntä. Lukusuosikkeja ovat näiden lisäksi kaikki auto,
mopo, mönkijä, paloauto yms. kirjat.

Äidin ehdoton suosikki omasta lapsuudesta on kirja, jossa
pikku-Lotta opettelee ajamaan pyörällä. Muistan lainanneeni
sen kirjan kirjastosta kerta toisen jälkeen.

Aatu on ihastunut tuohon Sewin' Gumin junapaitaan ja
juna-lakki täytyy olla päässä "kypäränä" kun ajaa mopolla :D
Alimmaisen kuvan valitsin mukaan siksi, että jos Lapissa asuvat
serkut tänne eksyvät :D Tässä kuvassa mielestäni nimittäin
Aatussa on paljon samaa kuin veljeni vanhemmassa tytössä :)

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Pakkaspäivien aktiviteettipula

 

 

 


Tuntuu, että viime aikoina on ollut aika paljon
näitä päiviä.
Ulkona on niin kylmä, ettei sinne voi lapsen kanssa
mennä
tai vaihtoehtoisesti siellä voi olla vain vähän aikaa.


Kyllä on kaikenlaista toimintaa pitänyt keksiä tuolle
touhottajalle.
On maalattu, piirretty, muovailtu, askarreltu, rakennettu majoja.
Ajettu lukemattomia metrejä traktoreilla,
autoilla ja mopoilla.
Luettu kirjoja, useasti ja useita.

Rakennettu legoilla ties vaikka mitä.
Kaikenlaisia kotitöitäkin on äidin avustuksella.
Ihan kaikkea.
Siltä ainakin tuntuu.

Tänään rakennettiin kuistin puupenkin kannesta liukumäkin portaisiin.
Ja lujaa meni.

Mutta sais ne kunnon ulkoiluilmatkin jo vaan tulla takaisin.
Posted by Picasa

torstai 18. helmikuuta 2010

PimPamia ja Sewin'Gumia

 

 
Posted by Picasa


Ja vaihteeksi taas postausta lastenvaatteista.
Kauan aikaa meillä oli käytössä 98cm vaatteet, tuntuu,
että melkein vuoden, en ole tosin aivan varma :D

Nyt siirrytään uuteen kokoon pikku hiljaa.
Uudet housuhankinnat on tehty PimPamilta, kun
ne on jo aikaisemmin hyviksi todettu :)

Uusia paitoja tipahti postilaatikkoon Sewin'Gumilta.
Kuvissa näkyy yhdet PimPamin 110cm junahousut ja toisessa
kuvassakin olevat housut ovat PimPamin turkoosit
taskulliset kokoa 104cm.

Sewin'Gumin paidassa on ihana pitkät resorit hihoissa
ja paidan väri on ihana! Paljon on ollut viime aikoina
turkoosia ja vihreää meillä, kiva saada välillä tälläsiä
"oikeita" värejä. Sinistä ja punasta.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Tästä tykkään

 
Posted by Picasa


uusia tiskirättejä.
Vanhat olikin jo lähes pesty puhki.

tiistai 16. helmikuuta 2010

20+0

Puoliväli olisi nyt ylitetty.
Kovasti kiirehtii aika.
Tuntuu, että ihan vaan hetki sitten,
ihmeteltiin, että onko tämä totta.
Nyt se on totta jo siinä määrin, että
täytyy ihmetellä, milloin tuo pieni oikein nukkuu
tuolla. Hetkeäkään ei tunnu olevan rauhassa.
Tänään käytiin rakenneultrassa.
Kaikki rakenteet olivat kunnossa.
Iso huokaus siittä.
Koko vastasi viikkoja 18+5,
mutta siitä koitetaan nyt olla sen
suuremmin huolestumatta.
Kesää odotellessa <3

lauantai 13. helmikuuta 2010

Leipuri Hiiva


Harvoin tulee mitään leipomistouhua kuvailtua.
Ensinnäkin siksi, että en ole mikään kovin kummonen leipuri.
Joka viikko tulee varmasti jotain tehtyä, mutta
en kyllä pidä mitään kuvailemisen arvosena :D

Olen kai aika kranttu sen suhteen, mikä silmää miellyttää.
Saatan kuvata uusia keittiörättejä, koska ne ovat mielestäni todella kauniita.
MUTTA omia leipomuksia, huolimatta siitä miltä ne näyttävät, en vain
osaa ajatella kauniina :D

Eiks ne oo tarkotettu syötäviks :D



Aatun mielestä parasta leipomisessa on koneen käyttäminen
JA
lopuksi kipon rapaaminen ja nuoleminen :D


Jeps, eli tässä taas vuodeksi eteenpäin leipomispostausta :D

Leipominen on muuten ihan mielekästä hommaa minulle,
mutta se paistaminen!

Tänäänkin näiden muffinsien lisäksi leivottiin sämpylöitä.

Tehdään taikina.
ODOTETAAN kohoamista.
Leivotaan sämpylät.
Paistetaan.
Ja ODOTETAAN jokainen
pelti sieltä uunista.
Hommasta ei sovi herpaantua,
mikä onkin paheeni.
Montaa hommaa on yleensä kerrallaan menossa,
joten toiset "saattavat hieman"
kärsiä.

Paistohommiin olenkin päättänyt keskittyä ihan
kokonaan, muuten ei uunista tulis ulos muuta kun mustia pullia tai sämpylöitä.

Posted by Picasa

torstai 11. helmikuuta 2010

Lumipyrypäivä



Olen jo varmaan kuukauden yrittänyt käydä läpi Aatun
vaatekaappia, pistää kiertoon liian pientä tai
sellaisia, joita ei ikinä muuten vaan tule käytettyä.
Tältä se näyttää.
Täydeltä.
Ja tänään posti tuo mukanaa muutamat housut ja pari
paitaa.
Taistelen itseni kanssa, että haenko lisää henkareita,
vai myynkö poies vielä muutaman paidan....




Ulkona tosiaan pyryttää lunta niin kovin,
ettei ikkunasta kovin pitkälle ulos näe.
Lunta sataa PALJON ja tuuli pöllyttää mukaan
vielä puissa ja maassa olevaan lunta.

Aatu ilmoitti tänä aamuna 6.20.
"Äiti herää. Mennään alas.
Aatu on nukkunut hyvin. Nyt rieskaa ja
kahvia"
Ei auttanut muuta kuin äitinkin
vääntää itsensä alakertaan.

Aikainen lintu madon nappaa.
Posted by Picasa

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Haalaria, lakkia, takkia


Tämä haalari tuli heti käyttöön, kun ilmat sen jo tuntuu sallivan.
Koko on just sopiva.
Molo.


Biggun lakkeja.




Vähän pienempää vaatetta.


KikKidin toppis ens talveen ja
Moloa nyt kevääseen, kesään ja syksyyn.

Posted by Picasa

Hups!


Huomasin tänään, kun

vielä yksi tilaamaani paketti saapui, jossa

SIINÄKIN oli kevääksi ulkovaatetta,

että nyt on jostain luovuttava.


Tätä ratkaisun vaikeutta ei ehkä ymmärrä,

jollei sydämessä asu sitä

sekavaa rakkautta kauniisiin

lastenvaatteisiin :D
Huutikseen lähti siis ylläoleva Cup Caken tähtitakki.


Myöhemmin kuvaa sitten siitä paketin sisällöstä :D


keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Aamukahvia ja muuta mukavaa




Meillä on Aatu oppinut ainakin jonkun tavan äidiltä,
ja jostain syystä se tapa on nyt se, jota äiti yrittää vähän
koko ajan parantaa.
Nimittäin kahvinjuonti.
Viime vuosien aikana olen kyllä onnistunut päivän
kahvimäärää hyvissäkin määrin vähentämään.
Aatun kuppi ei suinkaan ole täynnä mustaa kahvia.
Kahvia 1/5 osa.
Vähän sokeria.
Loppu kuppi maitoa.
NAM!


Yhdet laskiaispullatkin on jo leivottu.
Jos sitten laskiaisena tekisi vielä uudestaan.



Posted by Picasa